Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2010 / 05


(1)Pääkirjoitus
(2)Palloilua
(3)Ketjukaupasta Kauppaketjusta
(4)Unelma tangofinaalista murskaksi
(5)Mitä maahanmuuttajille tapahtuisi Halsualla – katsaus eri kansakuntien kohtaloon
(6)Musiikin maailma
(7)Surmanajajan seuraava osa
(7) Surmanajajan seuraava osa
Luettu 1034 kertaa



Mitenkään intomielisesti ei Raisu-Petteri olisi halunnut lähteä kuskiksi tälle joukkiolle. Kanasen jengi oli kuitenkin humalaspäissään aina arvaamatonta seuraa. Pitkien suostuttelujen jälkeen hän lähti, ehtona se, että oltaisiin hyvistä ajoin kotona. No arvaahan siinä miten käy kun pitäisi päästä ihmisten aikaan kotiin. Tappiin asti menee varmasti, ja vielä pidemmän kaavan kautta. Nythän oli kuitenkin jo tiistai, joten varsin vauhdikkaasti alkoi Kanasen jengin viikko jälleen kerran. Ens alkuun pysähdyttiin Kotipesässä ottamassa parit neuvoa antavat oluset. Paikalla sattui olemaan vappunaamariin sonnustautunut mies, jonka kaikki kyläläiset varmasti hyvin tunsivat, vaikka tämä koittikin peittää todelliset kasvonsa tuolla kuminaamarilla. Kaksi muutakin asiakasta oli paikalla. Toinen vaikutti vaipuneen suureen tylsyyteen. Kolmas kaveri oli saanut lempinimen Lakupekka, sillä hänen isänsä oli aito korealainen neekeri. Samassa pöydässä nämä veijarit istuivat, kaikki liki rahattomina, yhdellä oli vielä tuopin pohjalla huikka jäljellä.

Pöytä täyteen kalijaa! kajautti Metri-Paavo heti sisään päästyään. Ja noille surkimuksille Hessu limpsaa.

Naamariin sonnustautunut mies: Voisin kyllä ottaa kalijan, jos vain tarjoat?

M-P: Hessu limpsan tarijoan, en kalijaa, ku oot niin ruma.

Naamariin sonnustautunut mies: Lainaatko kaks kymppiä? saat seuraavasta tilistä takasin.

Tylsistynyt mies nosti katseensa tuopin pohjalta: Lainaa mullekki kaks kymppiä, saat kans seuraavasta tilistä takasin.

M-P hörähti nauruun: Mistä tilistä? Eihän teistä kukaan oo ollu viimeseen kymmeneen vuoteen töisä.

Lakupekka: Niin, mutta mulle on luvattu töitä Korkiasaaresta. Ihan oikiasti. Eilen soittivat työvoimatoimistosta, että eläintarhasa ois gorillan paikka vapaana. Ja minähän oon liki apinoiden sukua. Että etköhän lainaa kaks kymppiä?

M-P: En minä mitää teille lainaa, mutta voin ny sitte kummiski kalijat tarijota. Hakattiin tuosa aukon viereen toinen aukko, joten ei oo taas iha pikkurahasta puutetta.

Näin istuutui koko poppoo saman pöydän ympärille. Kanasen jengin mukana oli Metri-Paavon lisäksi myös koulutusta vaille valmis tie-insinööri Rampanen. Tämän heleä-ääninen nuorikko Maikki, ja jo yleensä ensimmäisen huikan jälkeen lukua ottava Pikku-Paavo, joka on Metri-Paavon veli. Maikki toivoi että tarjoilija voisi laittaa levylautaselle pyörimään Venezuelan, mutta kuultuaan ettei kyseistä kappaletta löydy baarin levykokoelmista, hän lateli sellaiset kirosanojen tulvan, että karskeinkaan tukkijätkä ei olisi niin paljoa laatusanoja varastostaan löytänyt. Myyjä rapsäytti valomerkin saman tien ja totesi että seurue voisi tyhjentää tuoppinsa ja vaihtaa maisemaa. Hiukan eripuraa tämä aiheutti, mutta loppuviimein lähdettiin kuitenkin sulassa sovussa.

Tyhjätasku kolmikko tunki itsensä mukaan. Matka jatkui kohti Masalaa, jonka todettiin olevan kiinni. Yhdessä tuumin päätettiin suunnata Kaustisille ja pelimanniin, sillä Maikin piti saada kuulla Venezuela ja luultavasti musiikkipitäjästä tuo kyseinen värssy löytyisi. Vetelissä emäntäkoulun P-paikalla pidettiin kusitauko. Pikku-Paavo heräsi ja vaati saada lisää juomaa. Puolikkaan olut pullon jälkeen hän alkoi ihmetellä missä ollaan ja ketä on mukana.

Pikku-Paavo: Ei varmasti olla Vetelisä. Olhan Loukkukosken kämpällä.

Naamariin sonnustautunut mies: Kyllä tämä Veteli on, tuola näkyy emäntäkoulukin.

P-P: Turpa kiinni sarvikuono. Tämä on Loukkukosken kämppä jos minä niin sanon.

Samassa Pikku-Paavo potkaisi naamariin sonnustautunutta miestä nivusiin ja löi pullolla päähän. Onneksi muu porukka ehti väliin, ettei pahempia vaurioita ehtinyt tapahtua, mutta terveyskeskuksen kautta matka jatkui kohti Pelimannia. Naamariin sonnustautunut mies tyrkättiin tosin tylysti tk:n pihassa kyydistä, jottei kallista juopotteluaikaa tuhrautuisi. Pelimannin pihassa Pikku-Paavo otti jälleen lukua, joten hänet jätettiin autoon nukkumaan. Loppuillasta ei yllättäen kukaan muista mitään, paitsi sen että Raisu-Petteri karkasi jo puolen yön jälkeen kotiinsa. Matka tosin päättyi Polson kohdalla ojan pohjalle, sillä Pikku-Paavo heräsi ja vaati lisää juomaa, mutta kun sitä ei heti löytynyt, hän oli lyönyt kuskia turpaan.

Miten tämä kaikki liittyi viime kerralla alkaneeseen Surmanajoon, jää seuraavien kertojen selvitettäväksi.