Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2004 / 09


(1)Pääkirjoitus
(2)Halsuan nousun teillä
(3)Kunnanvaltuustoon toivotaan uutta verta
(4)Muistoja kesältä
(5)Kalliokosken Sanan laajeneminen ei lopu
(6)Halsualle oma TEKES:n alueyksikkö?
(7)Koulutuskeskus määrätietoisena
(4) Muistoja kesältä
Luettu 945 kertaa
Maailmojen mies
Halsuan nurkilla

Jo hyväksi havaittu kesäloman vietto sijoittui luonnollisesti Halsuan sivukylässä pidettävien kansanmusiikin juhlien aikaan. Tällöin oli suurin mahdollisuus tavata kulttuurihistoriallisesti merkittäviä halsualaisia ihmisiä.

Heti ensimmäinen päivä toi tullessaan kaihomielisiä kohtaamisia takavuosien halsulaisen lentopallovirtuoosin kanssa. Kesän pitkät terassi-illat mielessään, koki hän tarvetta ulkomuodon muutokseen eli tukanleikkuuseen. Kuinka ollakaan, paikallisen juottolan yksi tuoli olikin pitkään varattuna tälle janoiselle länkisäärelle.

Ei tarvinnut pitkään odottaa seuraavaa kohtaamista. Paikallisen elintarvikemonopolin ovella tuli vastaan mielipiteitä jakava halsualaissukuinen rikollinen. Tunnistaminen ei tuottanut vaikeuksia sillä tuttu vapunpunainen nenä helotti jo kaukaa. Myös äänenkäyttö oli vähäistä, mutta tutun sekavaa.

Urheilukentän pyhimmän alueen eli pesäpallokentän laitamakaan ei tuottanut pettymystä. Numerotaulun tienoilta kaikui tutut ivahuudot ja kädet kävivät nopeammin kuin mummon museoaikainen singeri. Kuulutus oli tutun sarkastista eikä yleisön reaktiosta päätellen enää kovinkaan innostavaa.

Eipä yllättänyt paikallisen monitoimimiehen humalakaan torstaipäivänä. Ruohonleikkuu kylänraitin varrella sujui varsin rattoisasti, työntasosta tietenkään tinkimättä. Yllättävin kohtaaminen tapahtui lomaretken viimeisenä yönä. Sivukylän musiikkitarjonnasta palaavat lomalaiset olivat poistumassa kotiin yöpuulle taksilla, kun mukaan pyrki matkan puolessa välissä majaa pitävä sekava keski-ikäinen mies. Mies muistetaan muun muassa huumaavien aineiden käytöstä sekä rahankerjuusta Halsuan kirkonkylällä. Miehen ilmettä kielteisestä kyytivastauksesta kuvaa parhaiten sanat: peura ajovaloissa.

Pettymyksiltäkään ei vältytty. Kaivostoiminnan sivutuotteeksi pystytetyt rivitalohuoneistot saattavat pahimmillaan pilata tulevaisuudessa matkailutoiminnan kuuluisaan pitäjään. Huoneistot seisovat puolityhjillään hautausmaan vieressä jossa taatusti on enemmän elämää kuin kohuhintaisissa asunnoissa. Kehittäminen ei aina vie eteenpäin, eikä hyvä idea aina käytännössä toimi.