Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2009 / 09


(1)Pääkirjoitus
(2)Kirkkoharjun avolouhos aikataulussa
(3)Harkinnanvaraista tukea ei haeta
(4)Halsuan kunta tienristeyksessä
(5)Rahoituslaitosten väki ulalla
(6)Vauvoja tehdään taantumaan
(7)Pallottelua
(8)Halsua ei veteraanikeräyksestä luovu
(9)Jussilaiset vietettiin onnellisten tähtien alla
(10)Onnea 20-vuotiaalle
(11)Alitien Vangit 12/12
(3) Harkinnanvaraista tukea ei haeta
Luettu 1018 kertaa
Jarno Hietalahti
Halsua

Halsuan kunnanhallitus on päättänyt yksimielisesti, että kunta ei hae valtion harkinnanvaraista rahoitusavustusta vuonna 2009. Kokouspöytäkirjoissa harmitellaan, että Halsuan kunnan tilinpäätökset kahdelta edelliseltä tilikaudelta osoittavat ylijäämää, minkä vuoksi rahoitusavustuksen saamisesta ei ole toivoakaan. Tuurikaan ei ole kunnan puolella ollut, kun esimerkiksi isoja tulipaloja, luonnonmullistuksia tai suuria työpaikkamenetyksiä ei ole tullut vastaan kunnan taloutta horjuttamaan.

Pöytäkirjojen varsinaisesta kirjoitusmuodosta harmittelu ei tosin käy ilmi vaan pettymykset on kuultavissa kirjoitetun sanan äänenväreissä. Kokouksen mittaan jaettiin vielä katsaus taloustilanteesta, joka osoittaa kunnan taloudellisen tilanteen olevan samankaltainen kuin vuosi sitten.