Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2007 / 05


(1)Pääkirjoitus
(2)Muilutusperinne elinvoimaisena
(3)Patsaita siirrellessä
(4)Vuosikymmenten odotus päättyi
(5)Vappupiknik Halsualle ensi vuonna?
(6)Kalliokosken Sana säästynyt netti-iskuilta
(7)Turboministeriö tulee viimeinkin
(8)Kissajuttu ohi silmien
(6) Kalliokosken Sana säästynyt netti-iskuilta
Luettu 1023 kertaa
Jarno Hietalahti
Halsua

Kalliokosken Sana on säästynyt nettisivuja vastaan tehdyiltä hyökkäyksiltä. Esimerkiksi Kalliokosken Sanan pahin kilpailija YLE on ollut suurissa vaikeuksissa Internet-terroristien kanssa.

- Tämä kertoo eri tiedottajien välisestä ATK-osaamisesta. Kaikesta käy ilmi, kenellä homma on hallussa, myhäilee Kalliokosken Sanan ykkösteknikko.

Päiväkausia jatkuneet hyökkäykset YLE:ä vastaan lamaannuttivat pahimmillaan Yleisradion nettisivut täysin. Uutisissa on puitu, että tavallisesti hyökkäysten motiivit ovat poliittisia tai taloudellisia. Monet rikolliset haluavat usein kiristää rahaa palveluntarjoajilta, joiden toiminta nojaa täysin Internetin varaan. YLE:ä vastaan tehtyjen iskujen motiivit eivät selitysten mukaan ole kuitenkaan selvillä.

- Vai eivät tiedä, onko kyseessä poliittinen hyökkäys, hykertelee samainen konenörtti ja virittelee entistä tehokkaampia tietokoneviruksia liikkeelle.