Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2003 / 11


(1)Pääkirjoitus
(2)Perhonjokilaakso sodan kourissa
(3)Urheiluväki kuohuu
(4)Levytyksiä lähikylistä
(5)Oudot väriläiskät herättävät pelkoa Ylikylällä
(6)Armeijatarinoita Käpylästä: Nolla!
(7)Tulevaisuus tuo muutoksia muassaan
(4) Levytyksiä lähikylistä
Luettu 893 kertaa
Jussi Kalliokoski
Halsua

Halsuan lähikylistä kajahtaa kahdelta suunnalta. Kalliokosken Sanan ensimmäinen levyarvostelu askaroituu kahdesta erillisestä musiikillisesta teoksesta, jotka tyylieroista huolimatta yllättävät yhtäläisyydellään. Orkestereiden kevyempää päätä edustaa Puck
maailmankielisellä levyllään Why everything feels like rain. Soinniltaan ankarampi Incarnate esittäytyy myös englanninksi Deathsigns -levyllään.

Teosten takana piilee tanakka joukkio paikallisia osaajia. Puck -yhtyeen nokkaa pitää Sarjakuvailijanakin maineen talven törröttäjiä niittänyt "Schantz" sekä jo toisen polven karaokesankari. Lisäksi levyllä kuuluu Toogan sekä kissaveljeksistä nuoremman ryhdikäs taustoitus. Incarnate hajoaa miehityksiltään sen sijaan laajemmalle lähikyliin. Ainoastaan yhtyeen kitaristi soittelee kelloja koskessa eli Ylikylässä. Muut mukiin menevät musikantit löytyvät Kannusta nimenään kantavasta kunnasta. Yhtyeen johtohahmona kiukaalle tervaa heittää löylymestari "Löyty noja(puu)!". Tueksi tulikiven
kalskeelle laulannan luo Tavastialle hamuava musikantti. Taustalla jyräjää vielä Niskava kitara sekä kivinen basso.

Jo kansista käy ilmi, että molempien levyjen aihepiiri kulminoituu nuoren miehen ahdistukseen. Puckin levyllä huomio on keskittynyt tummaan alas katsovaan hahmoon taustan jäädessä epämääräiseksi. Incarnaten levyn kannessa tumma hahmo on sen sijaan osana ympäröivää komplektista rauniotodellisuutta. Vaikka suuri osa molempien levyjen kansista on nokipölyn harmaan peitossa, niin molemmista löytyy silti myös toiveikkaan valkeita alueita. Kansista muodostuva käsitys saa tukea itse musiikista. Puckin syväluotaava henkilökeskeinen lähestymistapa ilmenee selkeämmässä ja ehkä jossain määrin yksinkertaisemmassa
musiikillisessa ilmaisussa. Aika ajoittain raikkaasti pirskovat kitarat tuovat levyyn tasapainottavaa valoa. Melodioiden pohjavireetkin kääntyvät lopulta, josseivat aivan aurinkoon, niin ainakin kynttilän lämpöön. Incarnaten karkea rauniomaailma avautuu raastavana myllytyksenä. Jos puckin kitarat pirskoivat, niin Incarnatella ne roiskivat alitehoisen perämoottorin jylhänä uhona. Deathsigns -levyn sointi on täydempi, kuin Puckin levyllä. Välillä jopa tukkoinen. Sointimaailma tukee edelleen levyn kansitaiteen raunioteeman päälle kaatuvaa hallitsemattomuutta. Nuorten miesten soitossa kuuluva into raivaa raunioiden väliin silti sopivasti valoaukkoja, jottei kokonaisuus hautautuisi metalliromuun.

Kumpainenkin neljään kappaleeseen rajattu levy viestittää samoista ongelmista. Ihmissuhteiden hankaluuksien lisäksi takana on selkeästi suurempi teema. Kotiseutujen alati kurjistuvat elinmahdollisuudet kuuluvat levyjen alakulosta läpi. Molemmissa teoksissa on silti aistittavissa pientä toivekkuutta lähikylien paremman tulevaisuuden puolesta.