Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2003 / 12


(1)Pääkirjoitus
(2)Vapahdus ala-asteille
(3)Luonnonmuutokset kouluttajina
(4)Öinen Halsua
(5)Kotipesä konserttien pyörteissä
(6)Joulurauha laskeutumassa lähikyliin
(7)Joulunovelli: Ajanhenki
(7) Joulunovelli: Ajanhenki
Luettu 1104 kertaa
Novellisti
Joulumaa

Joulupukki uskoutui olemattomalle isälleen:
- Olen tiramisuaddikti.
- Harmi.

Tämän jälkeen kumpainenkin lähti omille teilleen tarkastelemaan pieniä tonttutyttösiä, joiden parrankasvu oli parhaassa vaiheessa. Oi kuinka ukoilla olikaan lystiä. Silmät alkoivat harittaa ja kuola lentää. Vanhoja kieroja ukkeleita. Hyi hyi hyi! Ei ihme, ettei joulupukki saa itse koskaan lahjoja. Senkin punanuttu vääräsääri!

Lapset odottivat kodeissaan. Vanhemmat olivat jälleen kerran höynäyttäneet jälkikasvuaan. Kuinka nautinnollista olikaan katsoa vierestä tuota kihertelyä. Ylemmyydentunne lapsia kohtaan oli Pohjolassa vuonna 1321 yleisin syy hankkia noita pillittäjiä. Harvemmin tarinoissa kuitenkaan tähän päädytään.

Mustat lumihiutaleet leijailivat epätasaiseen tahtiin, JAJAJAJAJAJAJA! Ne hirttäytyivät kilvan puiden oksille. Ihmisten sairaus piirtyi jälleen kerran esille: luonnon kauneudesta puhuttiin alituiseen, mutta mitä se kauneus olikaan? Kuolemaa. Kyllä olivat epämiellyttävää sakkia nuo ihmiset. Onneksi heille kävi miten kävi.

- Joulu on jo ovella!, yksi pieni räkäpää huusi. Isänsä oli samaa mieltä:
- Aja se sitten pois!

Posket, nenä ja silmät punoittaen Petteri odotteli lähtökäskyä saapuvaksi. Turhaan, niin paljon teemme turhaan asioita. Porosemme päätti nukahtaa kello viideltä. Aikaa oli kulutettavaksi siis kolme tuntia. Pitkä aika mitääntekemättömälle. Hetken kuluttua Petteri nukahti. Niin se aika rientää, kohta on jo joulu ja mitähän se pukki tuo?