Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2017 / 12


(1)Pääkirjoitus
(2)Muutoksen tuulet Sanassa
(3)Viimeinen laulu
(4)Maailmanlopun äärellä
(5)Helsingin kirjeenvaihtaja sairauslomalla
(6)Markkinointipäällikön muistelut
(7)Alitien Vankien lämmin ihmiskuva
(8)Runo uudelle vuodelle ja miksei sitä seuraavillekin
(9)Syväkurkku kurnuttaa viimeiseen Sanaan asti
(10)Ennennäkemätön vaurauden lähde löydetty lähikyliltä
(11)Ilmoitusluonteinen tiedote Tammikuun numerosta
(12)Kalliokosken Sanan laskuosasto
(13)Viimeinen Sana
(13) Viimeinen Sana
Luettu 180 kertaa
Jarno Hietalahti
Digitaalisen hautakummun huipulla

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Tämä johtunee siitä, että todennäköisesti ihan jokainen maailmasta löytyvä asia tulee loppuunsa joskus. Universumin lait ovat armottomia. Niinpä Sanakin päättyy - oli lehti hyvä asia tai ei.

Vuosien saatossa Sanan tekeminen on ollut kiitollista. On helppo uskoa, että lähikyläläiset ovat lopulta olleet pohjimmiltaan myötämielisiä tälle tekemiselle. Joskus on kuultu huhuja potentiaalisista lakitupahaasteista tai tappouhkauksista, mutta ne kuuluvat leikin henkeen. Vaikka ei tämä mitään leikkiä ole. Tämä on elämää, ja Sana on epäilemättä koskettanut monia. Toisinaan kosketukset ovat olleet liian rajuja, ja niistä on aina pyritty oppimaan. Luotetaan myös siihen, että menneessä on turha märehtiä, kun voi suunnata katseensa määrättömään tulevaan.

Kun siirtyy ajasta iäisyyteen, tunnit menettävät merkityksensä. Päivät haihtuvat, viikoista ei tarvitse välittää, ei vuosista eikä vuosituhansista. Ikuisuuden äärellä sanomalehdet leijailevat jäätyneiden kyynelten läpi tuntematta ja tahtomatta, haluamatta ja ymmärtämättä.

Silti joskus sielun syövereistä kajahtaa jotain, joka hennosti muistuttaa ajallisuudesta. Se muistuttaa siitä ajasta, joka kantoi harteillaan toivoa ja toiveita. Tuon kajastuksen äärellä esiin piirtyy muisto siitä, kun aika oli vielä elävä käsite. Mutta avaruuden äärettömässä pimeydessä ja äänettömyydessä nuo sielun piirteet tukehtuvat. Ne eivät saa happea. Ilman happea ei ole roihua. Onneksi Halsualla riittää hengitettävää.

Synkän kaihon äärellä lohdullista on, että energia ei katoa koskaan. Se vain muuttaa muotoaan. Kukaties taivaankantta viilettävä tähdenlento kuiskaa, että mitään ei ole menetetty. Jos nykyisyys, menneisyys ja tulevaisuus ovat samaa aikaa, tulevakin on löydettävissä näiltä sivuilta. Sana tuskin tukehtuu. Se ehkä vaipuu taka-alalle, mutta kipinä ei kokonaan sammu.

Vaikka Kalliokosken Sana vaikenee, jää sen henki leijumaan. Se muistuttaa sieluja ajatusten kuolemattomuudesta. Ihmiset, te tässä toimituksen ympärillä ja lähikylillä, te olette saaneet aikaan jotain kuolematonta. Huhujen mukaan nettiin tungettu pysyy tallessa ainiaan.

Mutta viimeinen Sana ei olisi täyteläinen, jos se päättyisi epämääräiseen mystiikkaan. Maankamaralla huomaa vääjäämättä, että pöhölöys on ollut kantava teema halki julkaisuvuosien, joten tämäkin lehti on suljettava jollain muotoa lystikkäästi. Onneksi tiede toimii mystiikan apuna. Nimittäin viime vuosikymmenellä suomen kielen hauskimmaksi sanaksi valittiin kirjainyhdistelmä "lämpimämpi". Nostettakoon sen edelle vielä halsualaisempi versio, johon kaiken on hyvä päättyä ennen kuin uusi tuntematon alkaa. Ja se viimeinen Sana on

Pöhölömpi.