Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2015 / 08


(1)Pääkirjoitus
(2)Kasvukeskus Halsua
(3)Mestarien mailla
(4)Halsualainen selvitti pyramidien salaisuuden
(2) Kasvukeskus Halsua
Luettu 440 kertaa
Jarno Hietalahti
Kyläkeidas

Maakuntien suuntimina on männävuosina ollut väkimäärän kapeneminen, mutta Halsua - totutusti - on toista maata. Tuoreiden selvitysten mukaan Halsuan ihmisiä syntyy enemmän kuin poistuu elävien kirjoista. Kun kunnan asukastilanne on kaksi yksilöä plussan puolella kaikkien ynnäilyjen ja vähentelyjen jälkeen.

- Kas kas, totuus löytyy toisinnoista: Kasvu luo hyvät edellytykset kasvulle. Kyllä vanha kansakin jo tiesi, että kaskesta kasvi kasvaa, selvitetään Halsuan tautologian osastolta.

Syntyvyyden kiihtyminen on prosenttitaulukoissa hurjaa, kun 20 vuotta aikaisemmin lukema oli -5. Selityksiä ilmiölle on haettu lapsilahjoista, nuorten miesten vireydestä sekä neitosten perhekeskeisyydestä, mutta faktapuoli on taruakin simppelimpi:

- Mitä? En minä sitä tiedä, älkää nyt hulluja udelko, sanoo joku, johon kamera kääntyy dramaattisella hetkellä.