Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2014 / 11


(1)Pääkirjoitus
(2)Halsua ei huolinut Linnan juhlia
(3)Joulympialaiset vaarassa
(4)Verovääntöä hallituksessa
(5)Hiihtomenestystä kylän opeilla
(6)Kalliokosken Sana siirsi pääkonttorin Saksaan
(7)Luopiot - Anna jotain mitä tuntea
(7) Luopiot - Anna jotain mitä tuntea
Luettu 626 kertaa
Lehdistötiedote
Kurkisuo Records, Normirock Studio

Kalliokosken Sana julkaisee ensimmäistä kertaa historiansa aikana lehdistötiedotteen. Se näkyy ja kuuluu näin:

**

Mitä tapahtuu, kun Tuomari Nurmio, Tom Waits ja Nick Cave tapaavat metsämökissä pienessä keskipohjalaisessa kylässä? Siitä syntyy Luopiot-yhtyeen uusi neljän kappaleen levy "Anna jotain mitä tuntea".

Halsualla vuonna 2002 perustettu ja sittemmin Jyväskylä-Turku -akselille sijoittunut Luopiot on kansanmusiikin rajaseutuja ja sydänmaita kiertävä yhtye, jonka akustisesta ilmaisusta kumpuaa omaehtoisuus, into ja hulluus. Pelkistetyn ja likaisen soinnin takaa sykkii syvää alkuvoimaa. Anna jotain mitä tuntea -pienoislevyllä Luopiot yhdistelee romuluista bluesia, juurevaa riffittelyä sekä tummia rytmejä tarinoihin kaihosta, epätoivosta ja elämän päämäärättömyydestä. Halsualla ja Turussa kesällä 2014 itse äänitetyllä ja tuotetulla levyllä Jarno Hietalahden (laulu ja kantele) ja Sami Skantsin (kitara ja urut) rosoista soittoa rikastavat Pasi Silvennoinen (lyömäsoittimet) ja Niklas Nybom (piano).

Luopiot-yhtyeen edellinen ep-levy "Minut tuomittiin kuolemaan" julkaistiin vuonna 2011. Yhtye soitti levyn tiimoilta monia vimmaisia keikkoja muun muassa Eläkeläisten, Tuomari Nurmion ja Toivo Suden kanssa. Uuden levyn myötä matka jatkuu uusiin suuntiin. Tämä ei ole Helsinki, ei Singapore eikä Tupelo. Tämä on Halsua.

**

Levyn saa kuuloaistimuksiin esimerkiksi osoitteessa www.facebook.com/luopiot