Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2012 / 09


(1)Pääkirjoitus
(2)Käpylässä nähtyä
(3)Ehdokkaat astuivat julkisuuteen
(4)Pollikatsaus
(5)Urheiluhalli taas auki
(6)Halsua velattomaksi
(7)Lapsimissikisat Suomeen - Sanan vastaliike
(8)Lukijan runo
(9)Hirvestys vauhtiin
(10)Kielimiehen opaskirja, osa 9
(4) Pollikatsaus
Luettu 873 kertaa
Gonzo-journalisti kaka
Kentän ytimessä

Taasen on yksi pesiskausi saatu päätökseen. Parhaat ovat saaneet mitalinsa, kenkänsä ja kruununsa viimeistään kauden päättävällä souturetkellä.

Sekä miesten että naisten korkeimmalla sarjatasolla ei suuria ihmeitä tapahtunut tänäkään vuonna. Edellisvuosien mestarit pitivät pintansa ja ihan hirvittävän suurena yllätyksenä tämä ei varmaankaan tullut. Ensi vuodelle tosin itäräjan tuntumassa oleva joikkue on keräämässä varsin nimekästä porukkaa, mutta nähtäväksi jää riittääkö tämäkään suistamaan hallitsevaa mestaria valtaistuimelta. Myöskin eteläiselle Pohjanmaalle ollaan kasaamassa yhdistelmäjoikkuetta ja perinteiseen tapaan siellähän ei odoteta muuta kuin menestystä, mutta nähtäväksi jää.

Pesäpalloahan pelattiin myös Halsualla ja lähikylissä. Mainetta, kunniaa ja jalometalleja Halsualle kannettiin ranteet väärinä useamman pelimannin ja joukkueen voimin. Huhupuheiden mukaan Halsuan pankkiin ollaan suunnittelemassa Fort Knoxin kaltaista holvia, jotta arvometallit pysyvät varmassa tallessa.

Jo useita vuosia lievää ryöstökalastusta harrastava lähiseura on haalinut liki kaikki parahat juniorit riveihinsä. Mutta mikäpä on viedessä, kun nämä pelaajat vastaavat huutoon ja ottavat liki joka syksy jonkin värisen mitalin. Tänäkin vuonna kotiin tuomisina oli A-poikien kultainen ja miesten superin hopeinen läpyskä. Toisella suunnalla oleva yhdistelmäjoikkue löi hienosti kiilaa lajin valtaseuroja vastaan. Tästä joikkueessa Ura urkenee varmasti useammalle pollistille kovempiin koitoksiin ja vaativimpiin tehtäviin. Halsualainen pesisoppi näytti jälleen kyntensä. Pelinjohdollisita tehtävistä vastannut halsualainen herrasmies piiskasi joikkueensa sellaiseen lentoon, että hopeiset mitalit ripustettiin B-poikien kaulaan. Kaukana ei ollut astetta kirkkaampikin, mutta tähänkin ollaan varmasti tyytyväisiä. Vieläkin nuoremmat juniorit, elikkä E-ikäiset pääsivät myös mitalin makuun saaden hopeiset mitalit valtakunnallisista leirimittelöistä.

Monessa muussakin sarjassa on pelattu ja varmaankin tullut menestystä, mutta kun niistä kaikista allekirjoittaneella ei ole tietoa, niin ei lähdetä arvailemaan. Niin, tai maininnan arvoinen saavatus on se, että liki ikämiehissä, eli kontioissa lähikuntamme nimeä kantanut joikkue sijoittui sijalle 9. voittamatta yhtään ottelua. Joukkueita oli mukana kumminkin yksitoista.

Ja kauden päätösottelu Halsua vs Veteli pelattiin tänäkin vuonna,
mutta siitähän jo kerrottiin aikaisemmassa jutussa tässä aviisissa.