Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2004 / 12


(1)Pääkirjoitus
(2)Väkien luvuista
(3)Tuputusta
(4)Karaoke löysi uuden kodin
(5)Jyväskylän entiset suurajot siirtymässä Halsualle
(6)Suuronnettomuus Hietalahdessa
(6) Suuronnettomuus Hietalahdessa
Luettu 1067 kertaa
Jussi Kalliokoski
Hietalahti

Halsuan lähikylien kriisinhallintajoukkoja koeteltiin kovalla kouralla marraskuun alkupäivinä Hietalahdessa. Kaikki sai alkunsa viattoman näköisestä tulenarkaa myrkyllistä polttoainetta kuljettaneesta tankkiautosta, jonka säilöissä katastrofin ainekset velloivat. Myrkkykuljetus saapui määränpäähänsä Hietalahden ja Poikien tehdaskompleksin pihaan tavalliseen tapaan. Jokin oli kuitenkin vinossa.

Kaltevalle pinnalle tyhjennystä odottamaan parkkeerattu säiliö lähti valumaan räjähdysmäisesti kohti alempana olleita henkilöautoja. Mitään ei ollut tehtävissä, kun säiliö rynnisti alas rinnettä vesikauhuisen virtahepolauman lailla. Katastrofaalisen episodin seurauksena kolme autoa murskautui täydellisesti ja lisäksi viisi autoa sai osakseen mittavia vaurioita.

-Kaikki meni. Peräluukussa oli juuri sekatavaraliike Jarmixista hankittu valokuitujoulukuusi. Miten tässä enää pääsee joulun henkeen. Talvirenkaatkin ostin juuri, valitteli autonsa menettänyt surusilmäinen työläinen. Lisäksi tehtaan johto harmittelee, että tunnelmallisen järvenrantaparkkialueen virkistyskäyttömahdollisuudet kärsivät, kun myrkyllistä polttoainetta valui soran sekaan. Onni onnettomuudessa, sillä tuho olisi voinut olla paljon laajempikin, mikäli parkissa olleessa autossa olisi ollut räjähteitä.