Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2012 / 01


(1)Pääkirjoitus
(2)Halsualta ei presidenttiä tällä kertaa
(3)Tammikuun tasaus
(4)Kunta tarkkailee jäsenmaksun maksamista
(5)Kielimiehen opaskirja, osa I
(6)Kylän parhaat kyttäyspaikat listattu
(2) Halsualta ei presidenttiä tällä kertaa
Luettu 787 kertaa
Jarno Hietalahti
Keskusvaalikomitean taukohuone

Yksikään Halsualta asetettu presidenttiehdokas ei onnistunut saavuttamaan yli 50 prosentin äänimäärää ensimmäisen vaalin myötä. Näin ollen ketään halsualaista ei valita armeijan ylipäälliköksi ennen helmikuuta.

Myöskään toisella kierroksella halsualaisia kandidaatteja ei ole äänestettävissä.

Yhtälön myötä on päädytty esittämään Suomen oloissa poikkeuksellisia epäilyjä vaalivilpistä. Miksi esimerkiksi kahden halsualaisen ääni on menty hylkäämään? Miksi heidän äänensä eivät olleet yhtä arvokkaita kuin muiden äänestäjien?

Kansainvälisiä tarkkailijoita ei vaaliuurnien ääressä ole näkynyt, joten on aivan mahdollista, että jokin ulkopuolinen taho on päässyt sormeilemaan kyläläisten sydänverellä vuodatettuja ääniä.

Valtakunnallisissa tiedotusvälineissä potentiaaliseen vaalivilppiin ei
ole toistaiseksi otettu kantaa eikä erityisemmin Halsuallakaan.

- En ota kantaa puolesta enkä vastaan vaan pikemminkin päinvastoin, toteaa eräs kyläläiseksi luokiteltava henkilöhahmo asiasta kuultuaan.